SUZUKI-OSASTO


Keski-Vantaan Musiikkiopiston Suzuki-osastolla annetaan oikeaoppista Suzuki-opetusta. Kaikki Suzuki-opetusta antavat opettajamme ovat erikoistuneet Suomen Suzuki-yhdistyksen monivuotisissa koulutuksissa.


SUZUKI-MENETELMÄSTÄ

Professori Shinichi Suzukin kehittämä Suzuki-menetelmä on musiikin varhaiskasvatuksessa laajalti käytössä oleva soitonopetusmenetelmä, joka perustuu pienissä lapsissa piilevien lahjojen kehittämiseen. Hänen menetelmänsä ja tuloksensa ovat hämmästyttäneet asiantuntijoita eri maissa. Suzuki kutsuu menetelmäänsä ”lahjakkuuskasvatukseksi”. Jokainen lapsi syntyy lahjakkuutena. Suzukin mukaan lapsen hidas kehitys missä asiassa tahansa johtuu ympäristötekijöistä, kasvatuksen puutteellisuudesta tai jostakin muusta ulkoisesta tekijästä. Suzukin kehittämän ”lahjakkuuskasvatusmenetelmän” tärkeä periaate soittotaidon opiskelun lisäksi on lapsen koko persoonallisuuden kehittäminen musiikin avulla. Tässä kasvatustyössä on perheen ja opettajan yhteistyöllä perustavaa laatua oleva osuus.

Suzuki-menetelmällä voivat aloittaa jo alle kouluikäiset lapset. Lahjakkuuskasvatus perustuu äidinkielen oppimisen menetelmään. Suzuki oivalsi, että samoin kuin lapsi oppii puhumaan, hän voi oppia soittamaan. Suzuki oli aikaansa edellä luodessaan menetelmäänsä: positiivinen pedagogiikka kun on päivän sana nykyään. Miten opettaa lasta uuteen asiaan, ellei positiivisuudella ja kannustavuudella.

Monista Suzuki-menetelmällä aloittaneista on tullut korkean tason, maailmanlaajuisestikin tunnettuja ammattimuusikoita. Mutta mikä tärkeämpää, harrastus kehittää monia muitakin elämässä tarvittavia taitoja sekä tuo iloa ja onnistumisen kokemuksia koko perheelle:

Kognitiivinen kehitys: Soittaminen parantaa keskittymiskykyä, muistia ja ongelmanratkaisutaitoja.
Motoriset taidot: Soittaminen kehittää hienomotorisia taitoja ja koordinaatiota.
Tunneilmaisu: Musiikki auttaa lasta ilmaisemaan tunteitaan ja kehittää emotionaalista älykkyyttä.
Itsetunto: Soittotaidon kehittyminen voi vahvistaa lapsen itseluottamusta ja itsetuntoa.
Sosiaaliset taidot: Yhteissoitto ja musiikkitunnit tarjoavat mahdollisuuksia sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja ryhmätyötaitoihin.
Kulttuurinen ymmärrys: Musiikin kautta lapsi voi oppia eri kulttuureista ja niiden perinteistä.
Hauskuus ja nautinto: Musiikin soittaminen voi olla hauskaa ja tarjota iloa ja nautintoa.
Soittaminen lapsen kanssa on mitä mainioin tapa viettää laatuaikaa nykypäivän kiireen keskellä.


TAITEENPERUSOPETUS

Keski-Vantaan musiikkiopistossa annetaan Suzuki-soitonopetusta tällä hetkellä viulussa, sellossa sekä pianossa. Oppilas voi aloittaa jo 3-5 vuoden ikäisenä. Aloittaessaan oppilaat ovat musiikkiopiston perustason oppilaita ja opintojen loppuvaiheessa siirtyvät opistotasolle syventävien opintojen pariin. Opiskelut etenevät Suzuki-menetelmällä aloittavilla samoin kuin kaikilla muillakin soittavilla lapsilla musiikkiopistoissa. Nuotit opitaan noin 5-7 -vuoden ikäisenä, kun lapsi on kypsä sille. Musiikin hahmotusaineiden opiskelu aloitetaan noin 9-vuotiaana. Yhteismusisointi ja erilaiset projektit ovat osa opintoja. Tasokonsertteja soitetaan jokaisen henkilökohtaisen kehityksen mukaisessa vauhdissa.

Lukukausimaksut löydät TÄÄLTÄ


MESTARIKURSSIT JA KONSERTIT
KATSELMUKSET, PÄIVÄKURSSIT SEKÄ LEIRIT

Suzuki-osastomme järjestää mestarikursseja ja pieniä sekä suuria päiväkursseja ja leirejä yhteistyöopettajien ja musiikkiopistojen kanssa ympäri Suomea, jotta kaikilla olisi mahdollisuus matalalla kynnyksellä osallistua kursseille. Voimme räätälöidä kursseja sen hetken toiveet huomioiden. Järjestämme myös erilaisia ryhmäkonsertteja ja yksilöoppilaiden Suzuki-katselmuksia. Kaikkiin tapahtumiin, tapahtuman soitinvalikoima huomioiden, on kaikilla Suzuki-menetelmällä opiskelevilla mahdollista osallistua. Eli asuitpa missä tahansa Suomessa tai ulkomailla ja soitat paikkakuntasi valtuutetun Suzuki-opettajan ohjauksessa, olet tervetullut osallistumaan kursseillemme.

Toivomme kurssien kannustavan ja motivoivan mahdollisimman monia, lapsia, nuoria ja aikuisia harrastuksensa parissa. Kurssit tuovat ihmiset yhteen ja antavat uusia kokemuksia, tutustutaan uusiin ihmisiin ja yhdistetään ja vahvistetaan toimintaa kaikkialla Suomessa.

Pyrimme myös tapahtumien yhteydessä mahdollisuuksien mukaan järjestämään vanhemmille tilaisuuksia, joissa voidaan käsitellä monia eri asioita, kuten Suzuki-menetelmä, vanhemman rooli soittavan lapsen kasvatuksessa, vinkkejä kotiharjoitteluun, ajatusten vaihtoa vanhempien ja opettajien kesken jne.